maanantai 15. elokuuta 2011

Viimeinen kesälomapäivä

On se vaan taas kauhukseen myönnettävä, että taas on yksi kesä takana. Ja monta kokemusta rikkaampana ja fiksumpana suuntaamme takaisin arjen ihanaan maailmaan.

IMG_1707
Viimeiset kesälomapäivät olen yrittänyt parhaani mukaan Frendan kanssa puuhastella. Eilen pari tuntia vierähti lenkkipolulla, kun käytiin koiria kuvailemassa metsikössä. Metsikkö osoittautui oikeaksi mustikkaparatiisiksi, mikä oli Frendan mieleen. Kyllä oli tytöllä hymy herkässä!
fmustikassa

Kun viime keväänä puhuin virallisiin tokokokeisiin menosta, täytyy harmikseni ilmoittaa ettemme päässeet Frendan kanssa niihin. Täytyi kesäkuun kisailmoittautuminenkin perua, sillä yökisoihin kyydin järkkääminen tuottikin ongelmia. Ei ole rempan kisaura siis vielä alkanut.
Viikonloppuna selailin pitkästä aikaa taas KoiraNetin aarteita ja sain mahdottoman innostuksen taas tokotreeneihin. Vertailin vähän eri rotuisten koirien tuloksia lajissa ja havahduin samaan asiaan mihin ennenkin: 10 vuoden sisällä tokokokeisiin on osallistunut vain 8-kertaa ranskanbulldoggi. Ja tuo määrä on kolmelta koiralta, joista kaksi on enää elossa. Vertailuksi kävin katsomassa lajissa suositun bordercollieiden määrää ja pelkästää v. 2010 osallistujien määrä oli 1090. Kyllä on huima ero! Mikäli alamme Frendan kanssa nyt syksyllä kisaamaan aktiivisesti, on Frenda Suomen ainut aktiivisesti kisoissa käyvä ranskanbulldoggi KoiraNetin mukaan.

IMG_1791
Tuumasta toimeen. Olen eilen ja tänään yrittänyt muistutella Frendalle perusliikkeitä, sillä ollaan pidetty vähän turhankin pitkää taukoa tokoiluihin kesän aikana. Ei onneksi hirveästi tarvitse harmitella, sillä tuo tauko taisi tehdä vaan hyvää; Frenda on entistä innokkaampi tottelemaan käskyjä ja pysyy hereillä paremmin. Yllä olevassa kuvassa harjoittelemme "takaa"-käskyä, jossa Frenda kiertää törppöä. Liikkeestä on hyötyä vasta myöhemmisssä luokissa, mutta olemme opetelleet sitä jo ennakkoon.
IMG_1811
Sitten vähän seuraamista vapaana

IMG_1830
Ja paikkamakuu

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.



torstai 11. elokuuta 2011

..Blogin päivitys käynnissä

Heipähei taas pitkästä aikaa!

Tämä blogi on ollut autiona muutaman kuukauden, sillä itse en ole ollut tarpeeksi ahkera kirjoittamaan. Frendan ja kumppaneiden elämää on kuitenkin voinut seurata Fian, Frendan & Sonyn yhteisblogista.

Frendan oma blogi joutui taas elvytyskoneeseen ja blogin päivitys/loppuun asti nikkaroiminen alkaakin tästä päivästä eteenpäin. Alan siis jälleen taas kirjoittelemaan uusia blogipäivityksiä laajemmassa mittakaavassa.

Kuulumisiin siis!
IMG_1451