Frenda



IMG_8641


Nimi: Nini's Little Hippo "Frenda"
Syntymäaika: 23.1.2009
Sukupuoli: Narttu
Väri: Brindle
Paino: 8kg
Omistaja: Anna Liukkonen
Kasvattaja: Niina Kuuslehto, Kokkola

Terveys:
1.8.2011 Sydämen kuuntelutulos: ei sivuääniä
6.10.2011 Silmätutkimus: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

Frenda koiranetissä


Millainen Frenda on koiriaan?
 
Frenda on ensimmäinen oma koirani. Kaikki alkoi vuonna 2009, kun pitkäaikaisesta ranskanbulldoggihaaveesta alkoi tulla totta. Olin selailemassa netissä ranskisyhdistyksen sivuja ja pentuvälityksen kautta päädyin Kokkolassa olevan kasvattajan sivuille. Harmikseni kaikki pennut olivat varattuja, mutta useita viikkoja myöhemmin eräs Hippo (Frenda) peruutuksen vuoksi etsi vielä kotia. Siitä se kaikki alkoi. 
Frenda on luonteeltaan aivan uskomaton. Se on täyttänyt kaikki koirakriteerini jo moneen kertaan. Frenda on hauska, tottelevainen, riehakas ja persoonallinen ruttunenä. Mitä enemmän Frendan kanssa viettää aikaa, sen enemmän sitä rakastaa. Joka päivä se keksii kaikkea uutta ja jaksaa hämmästyttää taidoillaan. Niin opituilla ja oppimattomilla. Suloinen ulkonäkö voi hämätä, sillä Frenda osaa olla myös todellinen vahti ja puolustaja. Itsevarmuus ja rohkeus kuuluvat niin rotuun kuin Frendaankin.
 
Kyllä sen huomaa kun oikea rotu sattuu kohdalle.

Tokoranskis vailla vertaa
 
 Harrastuksien suhteen minulla oli monia odotuksia. Halusin ranskiksen, jonka kanssa kävisimme näyttelyissä ja kilpailisimme tokossa. Frendan pienen koon takia tiputin näyttelyt haaveista ja keskityin tokoon. Tiesin, ettei rotu ole kehuttu lajin parissa, mutta se vaan innosti minua. Olen aina halunnut pärjätä "harvinaisen tokorodun" kanssa kisoissa ja näyttää että muissakin on ainesta.
Tällä hetkellä harrastuksiimme kuuluukin vain toko. Frenda soveltuu lajiin erinomaisesti; sen pinna on pitkä, motivointi helppoa ja yhteistyökyky mainio. Välillä on päiviä milloin mikään ei luista, mutta onneksi yleensä innostusta riittää. Ulkopuoliset tokoammattilaiset ovat kehuneet pennusta pitäen Frendan otetta lajiin. Yritämme treenata ahkerasti omien opiskelujeni ohella, jotta joskus pärjäisimme kisoissa ja näyttäisimme että ranskiskin voi olla menestyvä tottelevaisuudessa.


Ranskanbulldoggi Frenda