sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Tapahtumarikasta loppuviikkoa

Koko ajan on kaikkea jännää ohjelmaa, ettei pysytä Frendan kanssa edes mukana! :)

Helatorstai:

Oltiin jälleen kannustusjoukkoina MESY:n järjestämissä mätsäreissä. Tapahtuma oli vetänyt jälleen porukkaa paikalle ja ihmeteltävää riitti. Myös Frendan hassu naama veti ihastelijoita ympärille ja Frenda sai eräältä naiselta uuden lempinimen: "härveli virtahepo" :D Kaikenkaikkiaan mukava päivä oli ja oma mätsärikuume senkun kasvoi muita katsellessa kehässä. Harmi vaan ettei päästy silloin osallistumaan ja kesällä mätsäreitä ei järjestetäkkään täälläpäin.


Perjantai:

Perjantaina nautittiin ulkoilmasta Frendan kanssa ja napsittiin kuvia. Frendan keskittymiskyky on taas kehittynyt huimasti ja paikoillaankin maltettiin olla. Kokeiltiin myös minimaalisesti tokoa leikin ohella. Palkkana piti käyttää nameja kun vinkulelut eivät loppuajasta enää innostaneet.



Lauantai:

Lauantaina iltapäivällä suunnattiin auton keula kohti Mäntyharjua tapaamaan Hugo-tipsua. Automatka nukuttiin kiltisti Fian vieressä häkissä. Oli siinä nenästä kiinni pitelemistä kun auton lisäksi Frendankin takapuoli kaasutteli.. 8)

Perillä Hugo oli onnesta villinä kun kylään saapui kaksi suloista tyttöä, Fia ja Frenda. Loppuilta kului sisällä touhuillessa ja pihalla kävellessä. Käytiin lenkkeillemässä myös ilman Frendaa, kun aikeissa oli tehdä pidempi kävelymatka. Frenda oli kyllä ihmeen rauhallinen koko reissun ajan, kun muistelee viime kertaa kun Frenda ja Hugo tapasivat. No, hyvä vaan etteivät he kauheasti riehuneet. Säästyttiimpähän sotkujen siivoamiselta, jos leikin huumassa olisi tavaroita lennellyt hyllyistä.


Tänään käydään mökillä tutkimassa ympäristöä ja haistelemassa järven sulotuoksuja.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Laiskottelua med Frenda

Kotiin tultuani, pusuttelutuokion jälkeen (tietysti ;)) laitoin Frendan terassilta aitaukseen pisulle ja itse nappasin kainaloon Seiskan ja pyyhkeen. Siinä sitä sitten vierekkäin köllittiin, kunnes Frenda oli jo ihan tulikuuma, mihin ei mennyt edes minuuttiakaan. Sanonkin Frendaa joskus saunaksi kun se niin äkkiä kerää lämpöä itseensä. Onneksi se suostui jäämään varjoon vilvoittelemaan kun annoin pienen pureskeluherkun huulien väliin. :)

Tämä viikko on hurahtanut melkein loppuun ihan vaan laiskotellessa. Huh, taitaa olla oikeasti päällä joku kevätväsymys, kun ei millään meinaa saada mitään aikaiseksi! Sempä takia en Frendaa ole kummemmin aktivoinut, mitä nyt pientä aivojumppaa kokeillut. Yhtenä iltana harjoiteltiinkin vauhdista pysäytystä vanhalle vessan matolle, joka on sopivasti pyöreä. Ihan loistavasti onnistui! Aikasin kun treenataan tuotakin, voidaan sitten tokossa loistaa, (jos edes päästään mukaan). Suuria suunnitelmia en kyllä aikonut sen lajin suhteen edes miettiä, sillä jo maahan opettamisen meno tuottaa ongelmia. No se on kyllä ainut mitä Frenda ei meinaa millään ymmärtää, kun se peppu on niin malttamaton kaveri. Muut asiat sisäistää kyllä melko älykkäästi (mitä nyt jotain olen kouluttanut)

Frenda on ihan leikkiholisti kun aina pitää olla touhuamassa jotain joko lelun tai Fian kanssa. Leikkisyyttä siis riittää vaikka kaikille jakaa. Kovasti löytyy myös omimisenhalua. Kaikki mitä Fia vähänkin haistelee tai maistelee, pitää mennä ottamaan nenän edestä pois.

Huomenna taas huippujännää ohjelmaa luvassa, kun mennään kannustamaan mätsäreihin muita koiria aamupäivästä.

L'été en prévision de
Anna ja Frenda :)

perjantai 15. toukokuuta 2009

Keväinen kuvauspäivä


Viimein pääsin päivittelemään blogia, kun ensimmäinen koeviikko takana! Frendalla oli jännä viikonloppu. Äitienpäivänä Frenda sai uuden leikkikaverin, tiibetinspanieli Hugon. Alku oli villi, koska Hugo luuli Frendaa pupuksi ja haukkui sen takia Frendan ympärillä riehuen. Frendallakin oli haukku herkässä ja ärinät päällä kun piti vähän isotella :) Loppujen lopuksi leikit sujuivat kuitenkin mukavasti ja voimme vain odottaa innolla milloin seuraavat koiratreffit järjestetään.


Tänään kävimme pienellä kuvausmatkalla lähellä olevalla pellolla yhdessä Fian kanssa. Frenda oli välillä hihnavapaana ja välillä kokonaan vapaana. Luoksetulo luonnistui ihan kivasti, vaikka ruohon nakertelu tahtoi olla välillä vähän liiankin tärkeää.. 8) Pellolla oli paljon mielenkiintoisia hajuja haisteltavana ja etenkin hyvältä maistuvaa ruohoa!



Loppuajasta Frenda poseerasi iso kiven päällä

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Hienosti hihnassa

Frenda oli niin villillä päällä että päätin mennä pihalle kävelemään ja purkamaan energiaa. Vaihtelun vuoksi kävelimme hihnassa tietä pitkin muutamat metrit, kun muilla metsäpoluilla oli niin kuraista. Luulin ettei pikku lenkistämme olisi tullut yhtään mitään, koska Frendalla on tapana maleksia hihnassa, mutta todellisuus olikin ihan toista: Tyttö kulki hihnassa kuin vanha tekijä ilman että olisi tarvinnut houkutella liikkeelle tai saati sitten pysäytellä ryntäilystä! Jaksaa Frenda aina hämmästyttää taidoillaan.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. :)

maanantai 4. toukokuuta 2009

Hihnassa kävelyä täytyy alkaa kunnolla harjoitella, koska eilen bongasin Suomen Kennelliiton sivuilta 3 mahdolliset näyttelyt. Ensimmäiseksi taidamme suunnata Heinolassa järjestettävään pentunäyttelyyn. Vaikka ensimmäisiin näyttelyihin on vielä pari kuukautta, ei ole pahitteeksi alkaa jo valmistautumaan. Eniten harjoitusta taidan tarvita minä, koska näyttelyt olisivat myös omat ensimmäiset :)

Näyttelyharjoitusten suhteen ollaan pidetty "taukoa", kun päivät kuluvat muuta touhuillessa. Luoksetuloharjoituksiin olen puolestaan panostanut näin viikonlopun aikana. Treenit ovat ihan välttämättömiä, kun Frenda ulkoilee takapihalla useimmiten vapaana. Jostain kumman syystä takapihalle on ruvennut kasvamaan korvasieniä O_o, joten pitää olla tarkkana ettei mene sienet väärään suuhun..

Frenda on vähän aikuistunut, kun lelut eivät ole enää se "ykkösjuttu". Muiden koirien (siis Fian) kanssa leikkiminen on paljon hauskempaa! Nykyisin Frendan täytyy myös aina olla siellä missä minäkin. Nukkumaankin täytyisi aina päästä syliin. Onhan se mukavaa kun koirat kiintyy omistajiin ^^

Kovasti odotellaan että puihin tulisi lehtiä ja nurmikko alkaisi taas viertämään, niin katoaisi tuo kevään harmaus.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Vappumätsäreissä


Tänään Hong Kongin pihalla järjestettiin tuttuun tapaan perinteiset vappumätsärit. Fia-koiramme kanssa olimme jo aikasemmin sopineet menevämme sinne, mutta otin tilanteesta vaarin ja päätin ottaa Frendan mukaan sosiaalistumaan.

Tämän päivän tarkoituksena oli totuttaa Frenda hälinään ja vilskeeseen, mikä varmasti onnistui hyvin muita koiria kaukaa katsellessa. Frenda oli valpas ja reipas alusta asti, vaikka melko väsyneen oloinen olikin. Ennen lähtöä olimmekin Frendan kanssa kellineet vierekkäin peiton alla lepäämässä. =) Ja nähtävästi pidemmät päiväunet olisivat olleet tarpeen molemmille!

Frenda oli sylissäni koko ajan ihan varmuuden vuoksi, mikä ei tuntunut sitä haittaavan. Omat kädet olivat kyllä ihan naatit ruttunaama kannellessa :D Turvallisessa sylissä oli myös hyvä olla uusien ihmisten rapsuteltavana ja ihasteltavana.
Koska oli suht' lämmä päivä, en lämpöhalvausriskin takia uskaltanut jättää Frendaa autoon vahtimatta. "Kuskimme" toimi tarvittaessa lastenvahtina minun kuvatessa Fiaa kehässä. Välillä piti ulkoilmassakin viilentää oloa kastelemalla vähän masua, jos aurinko oikein porotti. Mukava päivä kaikesta huolimatta!

Hauskaa vappua ja kesän odotusta kaikille!

T. Anna ja Frenda