sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Tapahtumarikasta loppuviikkoa

Koko ajan on kaikkea jännää ohjelmaa, ettei pysytä Frendan kanssa edes mukana! :)

Helatorstai:

Oltiin jälleen kannustusjoukkoina MESY:n järjestämissä mätsäreissä. Tapahtuma oli vetänyt jälleen porukkaa paikalle ja ihmeteltävää riitti. Myös Frendan hassu naama veti ihastelijoita ympärille ja Frenda sai eräältä naiselta uuden lempinimen: "härveli virtahepo" :D Kaikenkaikkiaan mukava päivä oli ja oma mätsärikuume senkun kasvoi muita katsellessa kehässä. Harmi vaan ettei päästy silloin osallistumaan ja kesällä mätsäreitä ei järjestetäkkään täälläpäin.


Perjantai:

Perjantaina nautittiin ulkoilmasta Frendan kanssa ja napsittiin kuvia. Frendan keskittymiskyky on taas kehittynyt huimasti ja paikoillaankin maltettiin olla. Kokeiltiin myös minimaalisesti tokoa leikin ohella. Palkkana piti käyttää nameja kun vinkulelut eivät loppuajasta enää innostaneet.



Lauantai:

Lauantaina iltapäivällä suunnattiin auton keula kohti Mäntyharjua tapaamaan Hugo-tipsua. Automatka nukuttiin kiltisti Fian vieressä häkissä. Oli siinä nenästä kiinni pitelemistä kun auton lisäksi Frendankin takapuoli kaasutteli.. 8)

Perillä Hugo oli onnesta villinä kun kylään saapui kaksi suloista tyttöä, Fia ja Frenda. Loppuilta kului sisällä touhuillessa ja pihalla kävellessä. Käytiin lenkkeillemässä myös ilman Frendaa, kun aikeissa oli tehdä pidempi kävelymatka. Frenda oli kyllä ihmeen rauhallinen koko reissun ajan, kun muistelee viime kertaa kun Frenda ja Hugo tapasivat. No, hyvä vaan etteivät he kauheasti riehuneet. Säästyttiimpähän sotkujen siivoamiselta, jos leikin huumassa olisi tavaroita lennellyt hyllyistä.


Tänään käydään mökillä tutkimassa ympäristöä ja haistelemassa järven sulotuoksuja.

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihana tuo Frenda voi ollakaan! Olisi kiva taas tavata! Jokos Frendalla on rokotukset kunnossa? Mä muuten kävin viikonloppuna kattoo tuossa naapurissa 5kk vanhaa bostonia. Se on kyllä tosi hyvän näköinen mutta sen vauhtimittari näytti 200 km/h! Ja puruvoimaa riitti niin että sain ihan verta vuotavat reijät käteen. Onks Frenda kova puremaan?

    VastaaPoista
  2. Joo mulle sen bostonin omistaja sanoi että bostoni ei korise niin kuin ranskis. Se nainen olis aluks halunnukin ranskiksen mutta just sen korinan takia ei halunnut ottaa. Tää on niin hankalaa... Tällä hetkellä tuntuu että kummassakin rodussa on hyviä ja huonoja puolia yhtä paljon enkä mä osaa edelleenkään päättää. Onko sulla tietoa onko ranskiksen rotumääritelmää muutettu nyt lähiaikoina just ton pään takia? Jotenki mulla on sellainen käsitys.

    VastaaPoista
  3. Moikka! Nyt taas kysyisin neuvoa. Jos me päädytään siihen ranskikseen niin millä tavalla minä ostajana voin vaikuttaa siihen hengitysasiaan? Mitä voin ottaa huomioon sen suhteen että saisin mahdollisesti ranskiksen, jonka olis helppo hengittää?

    VastaaPoista