Viimeiset kesälomapäivät olen yrittänyt parhaani mukaan Frendan kanssa puuhastella. Eilen pari tuntia vierähti lenkkipolulla, kun käytiin koiria kuvailemassa metsikössä. Metsikkö osoittautui oikeaksi mustikkaparatiisiksi, mikä oli Frendan mieleen. Kyllä oli tytöllä hymy herkässä!
Kun viime keväänä puhuin virallisiin tokokokeisiin menosta, täytyy harmikseni ilmoittaa ettemme päässeet Frendan kanssa niihin. Täytyi kesäkuun kisailmoittautuminenkin perua, sillä yökisoihin kyydin järkkääminen tuottikin ongelmia. Ei ole rempan kisaura siis vielä alkanut.
Viikonloppuna selailin pitkästä aikaa taas KoiraNetin aarteita ja sain mahdottoman innostuksen taas tokotreeneihin. Vertailin vähän eri rotuisten koirien tuloksia lajissa ja havahduin samaan asiaan mihin ennenkin: 10 vuoden sisällä tokokokeisiin on osallistunut vain 8-kertaa ranskanbulldoggi. Ja tuo määrä on kolmelta koiralta, joista kaksi on enää elossa. Vertailuksi kävin katsomassa lajissa suositun bordercollieiden määrää ja pelkästää v. 2010 osallistujien määrä oli 1090. Kyllä on huima ero! Mikäli alamme Frendan kanssa nyt syksyllä kisaamaan aktiivisesti, on Frenda Suomen ainut aktiivisesti kisoissa käyvä ranskanbulldoggi KoiraNetin mukaan.
Tuumasta toimeen. Olen eilen ja tänään yrittänyt muistutella Frendalle perusliikkeitä, sillä ollaan pidetty vähän turhankin pitkää taukoa tokoiluihin kesän aikana. Ei onneksi hirveästi tarvitse harmitella, sillä tuo tauko taisi tehdä vaan hyvää; Frenda on entistä innokkaampi tottelemaan käskyjä ja pysyy hereillä paremmin. Yllä olevassa kuvassa harjoittelemme "takaa"-käskyä, jossa Frenda kiertää törppöä. Liikkeestä on hyötyä vasta myöhemmisssä luokissa, mutta olemme opetelleet sitä jo ennakkoon.
Sitten vähän seuraamista vapaana
Ja paikkamakuu
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
On tuo Frenda kyllä niin suloinen, tuo ensimmäinen kuva on niin <3
VastaaPoistaFrenda kiittää! :)
VastaaPoistaKappas, taas on blogi elinvoimainen, kivaa! Ihania mustikansyönti-kuvia <3 Meidän neiti on liian laiska itse noin syömään, lähes suuhun pitää marjat pudottaa =)
VastaaPoista