sunnuntai 29. elokuuta 2010

Painting

Hirmuisen sateen ja ukkosmyräyksen takia jäi meidän osalta tokomöllit väliin.. "/ Yritetään ensi kerralla osallistua tai sitten mennään ensi keväänä virallisiin tokokisoihin.

Tämän päivän kruunasin kaappien ja lipastojen siivoukseen. Frenda ei ollut asiasta järin innoissaan, sillä se olisi halunnut tehdä jotain muuta hauskaa minun kanssa. Rupesi ihan naurattamaan Frendan vihjailut kun se toi välillä leluja minulle ja tuijotti kirkkain silmin. Välillä se taas varasteli tavaroitani ja niitä piti mennä ottamaan pois. Sillä oli selvästi tekemisen puute!

Leikkimisen sijaan kokeiltiin Frendan kanssa pitkästä aikaa taas maalata. Aivojumppa olikin tarpeessa, niin vähän olen lähiaikoina ottanut "älyharjoituksia", jossei tokoliikkeitä oteta huomioon. Hah olihan se aluksi yhtä tuskaa ennenkun päästiin vauhtii. Pientä muistutusta vaan tarvittiin miten sitä pensseliä pitikään pitää suussa. Nätti maalaus saatiin aikaiseksi :D Oi, kyllä olisi hauskaa kokeilla maalata tassuväreillä (vai mitkä ne oikealta nimeltään olivatkaan..).
elo10 212

Ensi tiistaina jännää: Alkaa ALO-ryhmän treenit!

Nyt se alkaa se todellinen kisoihin harjoitteleminen ja uurastus. Ja tästä se meidän "tokoura" lähtee käyntiin. Tiistaina luvassa kunnon jättiryhmätreenit, missä jokaisten ryhmien koirakot treenaavat samaan aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti