sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Haalarit päälle ja menoks!

Ensimmäistä kertaa koko talvena oli niin kova pakkanen, että oli pakko laittaa Frendalle oikein haalarit päälle aamulenkille mennessä. No eihän siitä oikein tullut mitään! Takajalkojen lahje valui tassun alle ja itse lenkkikin oli vain kilsan pituinen kun kukaan koirista ei tykännyt pakkasesta. Frendaakin sai oikein raahata perässä. :D

IMG_5635

IMG_5651

Ollaan edistytty tokotreenauksessa vaihtelevalla menestyksellä. Kun on muita koiria talossa, on hankala treenata sisätiloissa ilman uikutusta porttien takaa tai riehumista ympärillä.
Olen ottanut kaukokäskyt taas treenauksen alle, sillä Frenda tarjoaa aina maahanmenoa mitä ikinä sanookaan. Uutena asiana olemme ottaneet seiso-käskyn. Tällä hetkellä Frenda alkaa vihdoin ja viimein tajuta seisomaan menon. Harmittaa kun en aikaisemmin sitä ole kunnolla opettanut. Veivauksia maasta seisomaan tehtiin pentuna mutta nekin ovat jääneet vuosien varrella unholaan. Istu-seiso-istukin oli viikko sitten ihan hakusessa, mutta onnistumisiakin on tullut. Mutta voi sitä riemun ja onnen kiljahduksia kun Frenda ensimmäisen kerran nousi istuma-asennosta käskystä seisomaan! Minun ja Frendan välillä oli huimat 20cm, mutta hitaasti hyvä tulee ;)

IMG_5596

7 kommenttia:

  1. Voi ku Frenda on niin pieni ja sievä <3 Meilläkin oli tänään haalari ekaa kertaa tänä talvena :)

    Dacille kerran sovitettiin tollasta samanmallista vedenpitävää pusakkaa, muttei se mahtunu eestä :D

    VastaaPoista
  2. Voiii ihana Frenda. :D Koskas teillä on seuraava koe!

    VastaaPoista
  3. Sefja: Meilläkin oli ongelmia löytää sopivaa, kun muuten hyvän kokoiset olivat myös liian pieniä edestä. Siksi Frenda meinaa hukkua tuohon haalariin kun piti isompi koko ottaa :D

    Nelli: Jos ei juoksut satu silloin niin aattelin mennä siinä maalis-huhtikuun vaihteessa. Kunhan lämpötila nousee ja lumet vähän sulaisi. En ole vielä kisapäiviä ehtinyt katselemaan :)

    VastaaPoista
  4. Me ollaan yritetty opettaa nyt Pyrylle tuota seiso-käskyä, ja se tuntuu kyllä paljon vaikeemmalta kuin muut käskyt!

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihana Frenda onkaan :-)♥ Paljon rapsutuksia hänelle :-)

    ♥: Anniina

    VastaaPoista
  6. ranskanbullapojat: Älä muuta sano! Miten noikin yksinkertainen käsky on niin vaikea opettaa? :D

    Anniina: Kiitos paljon :)

    VastaaPoista
  7. Voi, miten hieno haalari. Oliko kova työ opettaa. Me mennään talvi manttelin ja villapaitojen kanssa sekä kovimmilla pakkasilla tassuissa on sukat. Mutta onhan tuo kyllä söpö!

    VastaaPoista