maanantai 2. tammikuuta 2012

Lauma kasvaa

IMG_5215
Viime torstaina saimme perheenlisäystä, kun walesinspringerspanieli narttu Finella tuli taloon. Täytyy myöntää että jännitti tuo Frendan suhtautuminen uuteen tulokkaaseen enemmän kuin itse pentu. Kun pentu tuli, laitoimme Frendan huoneeseeni siksi aikaa, kunnes pentu oli tutustunut taloomme ja muihin. Sen jälkeen siirryimme ulos missä Frenda ja Finella saivat vapaana haistella toisiaan ja tutustua. Tutustuttaminen meni hyvin ja sisätiloissakaan ei ollut ongelmia. Frenda oli tosi nätisti koko illan :)

Ensimmäinen ärähdys sattui vasta seuraavana aamuna kun olin laittamassa ruokaa Frendalle. Kymmenen minuuttia aikaisemmin toiset leikkivät matolla kuin parhaat ystävät. (Uskokaa tai älkää, Frenda jopa meni lattialle selälleen ja antoi pennun pomppia mahan päällä :D )
Uuden pennun kanssa ollaan oltu varovaisia ja pyritty estämään kaikki tappeluun johtavat tilanteet, sillä 8 kiloa täyttä lihasta ei ole kovin kiva vastus hennolle pennulle. Lattia on siivottu leluista ja ruokailut tapahtuvat eri paikoissa.
Kuten rodun harrastajat tietävät, ranskanbulldoggien aikeita ei ole aina helppo tulkita, sillä ne saattavat muuttaa mielialaansa yhdessä sekunnissa. Itse onneksi osaan pienestäkin liikkeestä nähdä mikä meininki on päällä mutta muille koirille se voi tuottaa hankaluuksia. Kaikesta huolimatta yhteiselo pennun kanssa on lähtenyt käyntiin odotettua paremmin ja Frendakin alkaa jo sulaa tuohon nappisilmään vaikka pientä matchoilua on vieläkin havaittavissa :)

IMG_5358

Alla epäonnistunut riehuntavideo. Mutta ainut video missä saatiin edes kaikki samaan kuvaan, joten olkaamme tyytyväisiä siitä :D




Illalla Sony palaa vauvalomalta! Sitten on kaikki neljä koiraa koossa :)


Huomatkaa että tein minulle ja Frendalle vuoden 2012 suunnitelma -osion. Sieltä näkee niin mahdolliset näyttelyihin ja tokoilun menot ja tavoitteita. Kyllä se on vaan niin että tänä vuonna pistetään paremmaksi kuin viime vuonna!!

10 kommenttia:

  1. Kyllä Frendakin varmasti leppyy, täytyyhän sitä ensin vähän näyttää kuka on kuningatar ;)

    Onneksi omaa koiraa oppii aika hyvin lukemaan, vaikka onkin töpöhäntä ja lyttynokka.

    VastaaPoista
  2. Totta :) Kyllä niistä vielä kaverukset tulee kun äskekkin nukkuivat samassa kopassa. Ja parempi vaan että Frenda näyttää heti kuka on kuningatar talossa, ettei koirille tule myöhemmin valtataisteluita.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä sydämen sulattaja! Onnea uuden perheenjäsenen johdosta! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon! Kyllähän se melkoinen nappisilmä on.. :)

    VastaaPoista
  5. Kiva blogi ja tosi hyviä kuvia, toivottavasti opin vielä itekkin nuin hyviä kuvia ottamaan :)

    Ja onnea suloisesta pennusta! Meillä oli vastaava tilanne, kun Pyry tuli kolmanneksi taloon. Alpo ei tuu vieraiden koirien kanssa yhtään juttuun ja olin kauhuissaan pennun tulosta, mutta niin vaan niistä tuli ihan parhaat kaverit :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon! :)
    No hyvä että Alposta ja Pyrystä tuli ystäviä. Samaa toivon itsekkin ja onneksi ihan hyvältä näyttää :) Kyllä se yhteenkuuluvuus onneksi kasvaa varsinkin kun pentu pääsee lenkeille vanhempana mukaan. Niin siitä sheltti Sonystakin tuli Frendan kaveri.

    VastaaPoista
  7. tosi hauska ploki on teillä, onnea ihanasta pennusta :)) <3

    VastaaPoista
  8. Tosi ihana blogi ja upeita kuvia ! Ja onnea perheenlisäyksestä :--)

    VastaaPoista
  9. Paljon kiitoksia :)

    VastaaPoista