torstai 15. maaliskuuta 2012

Kennelyskä!

IMG_4959

Otsikko kertookin jo kaiken. Nimittäin Frendalla huomattiin eilen illalla kennelyskää.

Tokohallin ovessa on ollut muutaman viikon "Kennelyskää liikkeellä"-varoitus, jonka ansiosta olenkin ollut varuillani Frendan kanssa treenaillessamme. Ollaan kierretty muut koirat kaukaa ja vältetty kaikenlainen kontakti. Nähtävästi on tuo tulehdus niin ärhäkkä leviämään, että se nyt kaikesta huolimatta sairastutti Frendan.

Kellään koirillamme ei ole aikaisemmin ollut hengitystietulehdusta, joten vähän täytyi taudista ottaa selvää. Hieman pelottaa talomme welshipennun puolesta jos yskä tarttuu siihen, sillä pahimmassa tapauksessa pennulle voi kehittyä keuhkokuume. Kennelyskää kun on jo tällä hetkellä myös Fia-cavalierillamme.

Frenda on tällä hetkellä aika alakuloinen. Edes kotiin tullessa ei pylly pyörinyt innostuksesta. Nukkuessa hengitys on tasainen, eikä sitä yskitä. Ylläollessa Frenda yskii sitten pahemmin ja yökkäilee limaa kurkustaan. Viime yönä tosin Frenda yski peiton alla melkoisesti, mutta muuten yö sujui hyvin. Frenda saa nyt levätä parin viikon ajan, mikä tarkoittaa että lenkit jätetään pois, kuten myös tokoharrastus. Täytyy seurailla ettei kuumetta nouse ja muutenkin yritän vähän piristää pikku voipilasta. Eiköhän se siitä parane. :)

7 kommenttia:

  1. Voi ei! Meillä on koettu viime keväänä kanssa kennelyskä. Sinnikäs pirulainen! Pikaista paranemista sinne :)

    VastaaPoista
  2. Voi, pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Paranemisia Fialle ja Frendalle!

    VastaaPoista
  4. Paranemisia neideille!

    VastaaPoista
  5. Paranemisia. Kennelyskää on nyt liikkeellä tosi paljon.Meiänki kaks koiraa on just sairastanu sen kunnialla loppuun ku joku idiootti tuli toko kisoihin kennelyskässä niin että kiva juttu.

    VastaaPoista
  6. ^ Riia: On kyllä ollut harvinaisen ajattelematon ihminen! Tauti kun vielä tarttuu niin helposti..

    Kiitoksia paljon kaikille! Frenda on onneksi jo paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Limaakaan ei enää tule! :) Frendakin meinaa vähän liikaakin leikkiä kun olo tuntuu paremmalta, ja siitähän se yskiminen vasta alkaa.

    Koitetaan nyt saada lepoa ja parantua. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista!

    Oli kyllä mukava se hesan ranskiskävely: 23 bullaa ja yks villakoira.

    VastaaPoista