tiistai 12. kesäkuuta 2012

TOKO SM 2012 Kuopio 9.6

(Huh, nyt jos viimein saisin tämän bloggerin toimimaan niin voisin kertoa meidän SM-kisoista...!)

No mutta meidän ensimmäiset SM-kisat on nyt onnistuneesti takana! :) Päivä oli pitkä ja uuvuttava (kiitos myös lyhyiden yöunien), mutta siitä ja iltäpäivän kuumuudesta huolimatta selvittiin hengissä. Ei eksytty edes ihmisvilinään. Nyt on Suomen ensimmäinen (?) ranskanbulldoggi kisannut tokon SM:issä!

  IMG_3316

Lauantaiaamu starttasi meidän osalta kyllä ennätysaikaisin. Herättiin Frendan kanssa jo neljän aikoihin, matkaan päästiin kimppakyydillä puolen 6 maissa. Matka kisapaikalle tuntui ihan ikuisuudelta. Frendakin makasi metallihäkissä surkeassa mytyssä kun uni ei maistunut.
Kun perille saavuttiin, odotti meitä hyisen kylmä ilma ja tavaroiden raahaaminen telttaan. Kun tavarat oli kasattu, menimme Frendan kanssa siruntarkastukseen sillä joukkueen arpaonni oli suosinut meitä. Tarkastuksen jälkeen alkoikin parin tunnin odottelu. Frenda sai loikoilla teltassa sillä välin kun siskoni kanssa lähdimme tutkimaan koiratarvikekojuja. Luppoaika oli hyvä hyödyntää shoppailemalla :) Matkaan tarttui Frendalle suuhun sopiva puinen noutokapula, keltainen ruutunauha ja Finella-pennulle patukka.

ALO-luokan liikkeet oli jaettu kolmeen eri kehään, koska alokasluokkaan osallistuneita koirakoita oli 101. Frenda ja minä kilpailimme numerolla 195, joten viimeisten joukossa tultiin. Ensimmäiseen kehään pääsimme vasta lähempänä puolta 11, mutta odottelun aikana seurasin kanssakilpailijoideni suorituksia. Taso oli kova, vaikka vaarallisia tilanteitakin nähtiin.

KEHÄ 1
Ensimmäisen kehän tuomaroi Erkki Shemeikka.

Luoksepäästävyys: 10
Olin hieman kauhuissani tästä, kun huomasin että tuomari katsoi kaikkien koirien hampaat. Frendan hampaita ei ole pahemmin miehet katsoneet ja tästä syystä otettiin tuttava miehen kanssa muutamat luoksepäästävyydet ennen kehään menoa :) Ihme ja kumma Frenda istui nätisti paikoillaan kuin ammattilainen!

Paikkamakuu: 6
Frenda meni ensimmäisen käskyn jälkeen hieman viiveellä maahan. Itse paikkamakuun aikana jännitti ihmeen paljon! Frenda näytti koko ajan että se ampaisisi tykin lailla rivistä, sillä se katseli niin tarkkaavaisena takanani olevaa ihmisvilinää. Ja varsinkin kun viereinen koira alkoi haukahdella, luulin liikkeen nollaantuvan. Maassa kuitenkin pysyttiin ja vähän liiankin hyvin, koska loppuasento vaati toisen käskyn. Tästä rokottui eniten pisteitä.

Kokonaisvaikutus: 8 
  IMG_3196

KEHÄ 2
Tuomarina Vesa Rantaharju. Toiseen kehään pääsimme vasta klo 13.00 jälkeen. Tuomarit saivat tauotella ja itsekin kävin syömässä. Frenda odotti teltan viileydessä ja koitti koota voimia seuraavaan koitokseen.

Seuraaminen kytkettynä: 8 
Ihan hyvä suoritus, vaikka käännöksissä Frenda jäi vähän jälkeen ja kontakti ei ollut niin loistokas. Alkoi olla jo sen verran lämmin että en ihmettele yhtään.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8 
Tätä ollaan ahkerasti treenattu! Ja nähtävästi siitä oli hyötyä :) Frenda ei hiipinyt enään niin paljon jo loppuasentokin oli hyvä. Tehtiin tässä liikkeessä nyt henkilökohtainen ennätys, wuhuu :D

Estehyppy: 10 
Yksi meidän varmimmista liikkeistä ja hyvin meni!

Kokonaisvaikutus: 8



KEHÄ 3
Viimeisen kehän tuomarina toimi Taru Torpström. Kakkos ja kolmos kehän välillä ei ollut kuin ehkä 10-15 minuuttia. Kovasta tuulesta huolimatta meinasin läkähtyä Frendan kanssa paahtavan auringon alla. Siskon kanssa kasteltiin Frendan mahanalusta ja juotettiin vettä, mutta en tiedä auttoiko meidän viilennyskeinot. Frenda oli aika puhki.

Seuraaminen taluttimetta: 7 
Vähän arvelinkin että näin käy. Kontakti unohtui läähätyksen takia ja käännökset eivät olleet hirmu hyvät. Ei ihan parasta Frendaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 7
Vähän sama juttu kuin seuraamisen kanssa. Frenda meni kyllä tosi nätisti maahan, vaikka aluksi katsoin että se jäi istumaan :D Mutta seiska on ihan hyvä.

Luoksetulo: 10
Tuomari ja katsojat olivat haltioissaan, vaikka itse tiesin että Frenda on nopeampi ja tarkempi :) Kuumuudesta huolimatta ihan kelpo suoritus.

Kokonaisvaikutus: 8

IMG_3237

Kisan jännittävin hetki oli kun ei Frendan kanssa tiedetty saadaanko ykköstulosta vai ei! Tiesin että lähelle menee mutten halunnut itse laskea yhteispistemäärää. Kun vihdoin katsoimme nettisivuilta tuloksen, oli olo ihan mahtava! Tässä siis lopputulos:

Pisteet: ALO1 160
Sijoitus: 58/101
Joukkueemme sijoittui 12!


Ykköstulosta lähdettiin hakemaan ja nippanappa saatiinkin :) Joukkueemmekin oli ihan loistava, hyvä me!

IMG_3085

7 kommenttia:

  1. Onnea Frenda! Ihana lukea tokoranskiksesta. Välillä käväisee mielessä josko jaksaisi alkaa treenaamaan tuota meidän sohvaranskista :) mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Ikää vasta vusoi, joten ehtiihän tässä vielä...
    Joka tapauksessa loistava suoritus ranskikselta ja ohjaajalta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kaikille!

    Ja Anonyymi: Mukavaa jos jotain edes pikkuisen innostaa tokoilemaan tämä meidän blogimme! :) Ja vuoden vanha ranskis on vasta nuori, Frendakin oppi menemään auttamatta vierelle valehtelematta vasta parin vuoden ikäisenä (jos oikein muistan...) :D Mutta tässä sitä kuitenkin ollaan ja kisoissa käydään. Tuntuu että ranskis on vähän sellainen rotu että se oivaltaa asiat nopeasti mutta liikkeitä ei saa suoritusvarmiksi kovinkaan nopeasti. No harjoitus tekee mestarin!
    Ei muuta kun tokoilun iloa teille! ;)

    VastaaPoista
  3. tuoko teidän neiti lelut sun muut kutsusta sulle? meillä ollaan niin itsepäisiä et juostaan lähelle, mut ei tuoda ja todella harvoin tullaan kutsusta luokse. ei taida ihan tokoiluun olla hyvä juttu :D

    VastaaPoista
  4. Meillä menee päin vastoin, Alpo oivaltaa hitaasti, mutta hoksattuaan tekee varmasti.. Niin kauan kunnes opettaa uuden jutun, jollon vanhat unohtuu ja tarjotaan vaan uusinta opetettua asiaa :P

    Frenda on kyllä niin innostava ja kannustava ranskis, että täälläkin kovasti kotitokoillaan :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa! Meilläkin löytyy tokoileva ranskis, mutta kisoihin ei olla uskaltauduttu vielä. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun ohjaaja pääsee kilpailujännityksestään eroon :)
    Fredan nouto näyttää todella ammattimaiselta - meillä sen harjoittelu on tuottanut eniten päänvaivaa. Meidän ranskis kun joko haluaisi järsiä noutokapulan, tai tiputtaa samantien suustaan, kun muistaa että joskus näinkin sain herkun. (Ja lopettaa harjoittelun, kun herkkua ei tipukaan.) Kuinka sait Frendan innostumaan noudosta aikoinaan?

    VastaaPoista